Hokus Pokus


©kuvaaja ei halua nimeää mainittavan

Nimi Hokus Pokus Rotu new forest
Kutsumanimi Poku Sukupuoli ori
Syntymäaika 30.06.2007, ikä Ikääntyminen VAI, 3 vuotta - 29.03.2008
Säkäkorkeus 136 cm Rekisterinumero VH-
Omistaja Emmu/ Blip Ponies Kasvattaja evm
Koulutustaso HeB, 120cm Saavutukset ei saavutuksia

Kyseessä on virtuaalihevonen!

Luonne

Yleisesti Hokus Pokus on mukava persoona ja todella kiltti myös muiden hepojen keskuudessa. Se on kilttiäkin kiltimpi ykköshenkilölleen eli hoitajalleen, mutta kiltti myös muille. Ori on jokaisen heppatytön ja pojan unelma. Poku on nätisti eläinlääkärissä ja joskus ehkä saattaa oikkuilla kengittäjälle, muttei pahasti potkimalla. Kilpailuissa Hokus Pokus on energinen ja utelias ja antaa palaa täysillä. Uidessa poika on ihana ja se rakastaakin olla veden keskuudessa, se kun viilentää kivasti kuumanakin päivänä. Tarhassa ja laitsalla poni ei ole se kuka pomottaa, mutta osaa kyllä pitää huolen heinistään ja pitää arvojärjestykset tasoissa. Poku ei myöskään itse tykkää olla pomotettavana. Yleensä ori on oikea jokakodin unelma. Ruokkiessa Poku odottaa, että ratsastaja on antanut kaikki ruokansa ja käy vasta sitten käsiksi. Hokus Pokuksella ei ole tapana karkailla, mutta välillä tältäkin tapaukselta löytyy ässä jos toinenkin hihastaan.

Hoidattaessa: Poku on aivan mahtava! Poika ottaa rennosti ”loikoillen” harjausvaiheen ja tykkää muutenkin olla harjattavana. Ori ei malttaisi koskaan jättää hoitotilanteita kesken, ja usein meneekin piehtaroimaan, jotta saisi harjaustuokion. Hokus Pokus antaa putsata kavionsa, ainoa juttu vain ettei sille tulisi mieleenkään pitää jalkaa ylhäällä vaan roikottaa jalkaansa niin että hoitajilla on kova työ pitää se yksin ylhäällä. Kun ratsastustunti on loppu, on ori väsynyt ja rento. Poni tykkää (ihme ja kumma) olla pestävänä ja on muutenkin veden ystävä. Joskus kuitenkin tammat ovat etusijalla ja se saattaa katsella niitä ihastunein nappisilmin. Kun Pokua varustetaan se antaa laittaa suitset. Vyön kiristys on vähän inhottavaa sen mielestä ja se saattaa vilautella hampaita/luimia, muttei pure tai potki siinä tilanteessa. Yleisesti hoidattaessa oripoika on enkeli. Poika on kiintymystään osoittava persoona ja se saattaa joskus ihan ”halia” päätään hoitajansa olalla pitäen. Kuitenkin orin hermostuessa on syytä varoa, sillä silloin se saattaa juosta päälle rymisten.

Koulutunneilla Poku on ihana ja pohkeenväistöt sun muut sujuvat kätevästi. Maastossa Hokus Pokus menee kuin tykinkuula ja haluaisi joskus päättää itse reittinsä ja askellajit. Poika rakastaa laukata peltojen poikki ja hyppiä maastoesteitä. Kun mennään vaikka pitkää kahdentunnin vaellusta Poku on nätisti myös uusilla vesillä. Se ei potki lähes koskaan. Ori rakastaa liitää vesiesteiden ja muurien yli. Poku ei kierrä tai jätä hyppäämättä, ainakaan tavallisilla estetunneilla. Eikä myöskään kisoissa. Pokua pitää osata ohjata hyvin, ettei se käänny muiden perään. Yleensä se saattaa oikoa jollei avut ole tarkkoja tai ratsastaja puoli unessa. Poni menee muuten nätisti. Poku ei poikkeile maastossa ohjatuilta teiltä taikka pellolle pelästyksissään vastaan tulevia autoja tai muitakaan. Ratsastaessa todella mukava ja pirteä hevonen kokonaisuudessaan.

Suku

i. Miraculous Survivor ii. Muchacho iii.
iie.
ie. Florecimiento iei.
iee.
e. Sunrise SWE ei. Comunicazione eii.
eie.
ee. Laficia eei.
eee.

Hokus Pokuksen isä, Miraculous survivor on riehakas poniori, jolta löytyy aina ässiä hihastaan. Kurliksi kutsuttu ori loistaa kuitenkin esteratsastuksessa ja on kantakirjattu palkinnolla I. Miraculous survivor on ollut kerran BIS-kehässä toisena, ja pari kertaa kolmantena. Orilla on yhteensä 15 jälkeläistä ja se on periyttänyt hyvää rakennetta. Isänisä, Muchacho oli hullunkurinen, reipas ori, joka tapasi ystävystyä vuohien kanssa. Harriksi kutsuttu ori ei juurikaan näyttänyt kykyjään esteillä, vaan lähinnä kouluratsastuksessa, jossa se kisasi menestykkäästi helppoa A:ta. Harri omasi myös hyvän rakenteen ja se on kantakirjattu palkinnolla II. Isänemä, Florecimiento oli herkkä, mutta isepäinen tamma, joka tuotiin Suomeen vuonna 1980. Suomessa Flori toimi lähinnä kevyessä käytössä, sekä jalostuksessa, mutta entisessä kodissaan Saksassa, se oli voittanut Saksan estemestaruuden poneissa. Tammaa ei koskaan hyväksytty kantakirjaan.

Hokus Pokuksen emä, Sunrise SWE on kantakirjattu myöskin, mutta palkinnolla I-. Riisi on tuotu Ruotsin puolelta Suomeen, lähinnä esteratsuksi. Neiti on tottelevainen ratsu, joka ei vähästä hätkähdä. Poku onkin tainnut periä luonteensa Riisiltä, sillä se on helppo käsitellä. Sunrisella on yhteensä 5 jälkeläistä, Poku mukaan lukien. Emänisä, Comunicazione on ruunaimainen, lempeä ori, joka näyttää vahvuutensa esteiden parissa. Ori omistaa joka jaloissa sukat, sekä läsin. Comunicazione on kantakirjattu palkinnolla I ja sillä on vähän yli 100 jälkeläistä. Emänemä, Laficia on neitimäisen luonteen omaava ponitamma -se ei voi kuvitellakkaan astuvansa mutalammikkoon, saatika kuuntelevansa sitä hoitavaa ihmistä. Laficia ei ole erityisemmin menestynyt ratsastuksen parissa, juuri sen tottelemattomuuden vuoksi, vaan enemmänkin näyttelyissä. Tamma on kantakirjattu palkinnolla I, eikä suotta!

Jälkeläiset

Poku on jalostuskäytössä. Koko elämänsä aikana se astuu enintään 12 tammaa.
14.09.2008 o.Hokus Himalaya BL

Kilpailukalenteri

ainoastaan sijoitukset merkitään.

NJ, 1xMVA-SERT, 5xirtoSERT
Päivämäärä Kilpailupaikka Tulos Päätuomari
09.09.2008 Krofnock Ranch irtoSERT Jaana L.
24.11.2008 Beliewe BIS3, MVA-SERT Kata P.
15.12.2008 Rousseau Ponies irtoSERT Maria A.
16.12.2008 Pientalli Ruhtinas irtoSERT Hanna M-T.
02.01.2009 Amelie irtoSERT Maria A.
12.01.2009 LAC irtoSERT Alina J.

Päivämäärä Laji Jaos Kutsu Luokka Sijoitus
03.12.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 90cm 5/50
07.12.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 90cm 4/50
06.12.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 110cm 7/50
06.12.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 90cm 1/50
04.12.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 80cm 5/133
29.11.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 80cm 2/127
31.10.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 90cm 6/261
01.11.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 90cm 3/263
02.11.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 110cm 6/233
13.11.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 80cm 5/26
13.11.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 100cm 1/23
11.11.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 80cm 1/25
11.11.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 90cm 2/25
11.11.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 100cm 2/21
14.11.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 80cm 4/45
15.11.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 70cm 2/45
02.10.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 100cm 5/40
02.09.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 90cm 7/247
18.09.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 80cm 4/42
18.09.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 90cm 1/38
24.10.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 110cm 1/30
29.10.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 100cm 3/40
04.10.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 50cm 1/39
04.10.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 100cm 2/50
05.10.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 100cm 2/50
22.09.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 100cm 1/59
13.09.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 100cm 5/68
14.09.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 110cm 6/42
14.09.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 80cm 1/42
02.09.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 90cm 7/247
05.07.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 80cm 3/40
22.07.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 70cm 6/87
29.07.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 100cm 1/54
30.07.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 110cm 7/53
29.07.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 80cm 5/30
29.07.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 60cm 2/30
06.08.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 90-100cm 7/50
06.06.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 60cm 5/30
19.06.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 50cm 4/60
17.06.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 70cm 1/31
17.06.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 60cm 3/33
17.06.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 60cm 2/35
17.06.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 70cm 2/32
09.06.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 50-60cm 1/21
10.06.2008 Esteratsastus ERJ Kutsu 20-40cm 5/30


Päivämäärä Laji Jaos Kutsu Luokka Sijoitus
18.09.2008 Kouluratsastus KRJ Kutsu Helppo C 4/40
26.10.2008 Kouluratsastus KRJ Kutsu Vaativa B 3/40
26.10.2008 Kouluratsastus KRJ Kutsu Helppo B 2/40
26.10.2008 Kouluratsastus KRJ Kutsu Vaativa B 2/40
23.09.2008 Kouluratsastus KRJ Kutsu Helppo B 7/52
25.09.2008 Kouluratsastus KRJ Kutsu Helppo C 2/63
24.09.2008 Kouluratsastus KRJ Kutsu Vaativa B 1/65
11.08.2008 Kouluratsastus KRJ Kutsu Helppo A 3/50
21.08.2008 Kouluratsastus KRJ Kutsu Helppo A 1/52
06.08.2008 Kouluratsastus KRJ Kutsu K.N. Special 2/67
06.08.2008 Kouluratsastus KRJ Kutsu Helppo A 6/76


Päivämäärä Laji Jaos Kutsu Luokka Sijoitus
06.11.2008 Kenttäratsastus KERJ Kutsu Tutustumisluokka 4/20